Kevät 2021 ja uudet pelit

Kevät 2021 toi mukanaan isoja muutoksia Kova Productionille! Pelinohjaaja tiimi pääsi kasvamaan vielä yhdellä huippuosaajalla ja audiopakopelien tuoteperheeseen lisättiin yrityksille suunnattu pelikokonaisuus. Yrittäjä itse pääsi aloittamaan työt Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululla tki-asiantuntijana, joten lisäkäsille tarve oli jo suuri.Koulutusten kysyntä yllätti yrittäjän ja olenkin päässyt iloisesti tekemään hyvin erilaisten organisaatioiden ja työyhteisöjen kanssa töitä. Projketiluontoinen koulutuskokonaisuus, jossa ajatus on toimia rinnallakulkijana koko peliprojketin ajan, saavutti suosiota varsinkin nuorisopuolen ammattilaisissa. Olenkin päässyt kouluttamaan monenlaisissa elämäntilanteissa olevia nuorisoryhmiä tuottamaan oman pakopelin. Nuorissa on todellakin voimaa ja innovaatiota, en malta odottaa, että pääsen näkemään heidän hienoja pelejä!Loppukeväästä lanseerataan uusi audiopakopeli pelattavaksi aikuisille! Luvassa on hikikarpaloilla terästettyä kuumotusta ja tuttuun sekä totuttuun tapaan paljon uusia arvoituksia täysin erilaisessa toimintaymäristössä. Tästä lisää julkaistaan pian! 

Jatka lukemistaKevät 2021 ja uudet pelit

Audiopakopelit pukinkonttiin!

Audiopakopelit pukinkonttiin tai työyhteisölle pikkujouluihin! Audiopakopelit ovat olleet tämän vuoden hittituote ja ne ovatkin tähän aikaan loistava tapa pelata turvallisesti pakopelejä kotoa tai työpaikalta käsin.  Audiopakopelejä pelataan etäyhteyden avulla ja ne ovat tarinankerronnallisia pakopelejä.  Kova Production on tuottanut kaksi audiopakopeli kokonaisuutta. Blue Train on aikuisille tarkoitettu peli ja Pako Piparkakkutalosta on lapsille ja lapsiperheille suunnattu peli. Voit myös ostaa audiopakopelin lahjaksi! Kaikki pelit ovat ostettavissa Volat Oy verkkokaupassa, jonne pääset kätevästi tästä https://holvi.com/shop/volatkauppa/product/311b653cbceb863c5a5a080dae8b49fd/ Miten pelin varaus toimii: Valitse itsellesi haluamasi peli ja varaa peliaika joko sähköpostilla tai puhelimitse. Tämän jälkeen kokoa peliporukka koolle ja varatkaa itsellenne paperia sekä kyniä. Pelinohjaaja soittaa teille sovittuna ajankohtana. Pelin alussa käydään läpi ohjeet sekä säännöt pelin ohjaajan kanssa. Yksi aikuisten peli kestää noin 60 minuuttia ja lasten pelit kestävät noin 45 minuuttia. Peliaikaa kannattaa kuitenkin varata 1,5 tuntia, jotta ennätätte myös pelin jälkeen porukalla käydä läpi pelin juonenkäänteet! Pelinohjaaja kertoo teille skenaarion, mihin olette joutuneet ja sen jälkeen peli voi alkaa. Esittämällä tarkkoja kysymyksiä, saatte tietoa itsellenne ja tarkkailemalla ympäristöä löydätte tienne ulos ja ratkaisette arvoitukset! Mikäli pelaajien kokoontuminen yhteiseen tilaan ei ole mahdollista, on peli pelattavissa myös etäyhteydellä, jossa pelaajat voivat nähdä toisensa ja pelata peliä etänä. Peliä varten tarvitset: kynää sekä paperia, ladatun puhelimen ja tarvittaessa puhelimen laturin, hyvän nettiyhteyden sekä toimivan laitteen etäyhteyttä varten sekä rauhallisen pelipaikan, jossa kuulet hyvin.

Jatka lukemistaAudiopakopelit pukinkonttiin!

Koronan aiheuttamat muutokset ja kevään 2020 kuulumisia

Kevät 2020 on ollut hyvin vaihderikas ja monimuotoinen. Ymmärrettävistä syistä monet yrittäjät joutuivat luopumaan paljosta ja tottumaan uudenlaiseen arkeen. Niin myös Seikkailuelämyshuoneet joutuivat pakkaamaan tavarat varastoon odottamaan. Omaksi onnekseni sain jatkaa erilaisten ja aikaansa muokkautuneiden töiden parissa ja mahtavien yhteistyökumppanieni ansiosta sain jatkaa hyvää tekemisen meininkiä! Seikkailuelämyshuoneet ovat edelleen varastossa odottamassa mutta uskon, että nekin tässä pian nostetaan taas valoon! Nuorten ja aikuisten seikkailuelämyshuone tulee valmistumaan heti, kun voidaan turvallisesti pelejä pelata. Lisäksi kevään aikana olen saanut paljon aikaa kehittää itseäni kouluttajana sekä päässyt kouluttamaan moninaisiin virtuaalisiin ympäristöihin. Yhtenä harrastuksena itselläni on ollut Mikkelin Nuorkauppakamari, jonka parissa olen päässyt tuottamaan virutaalisia tapahtumia jäsenistölle, mikä onkin ollut aivan mahtavaa!Koronainen aika pakotti monia pohtimaan toimintoja uudella tavalla ja minäkin aloin miettiä, miten pelata pelejä niin, ettei kotoa tarvitse liikkua minnekään. Ja kas vain, yhtenä päivänä törmäsin audiopakopelien maalimaan. Audiopakopelit ovat pakopelin kaltaisia tarinallisia pelejä, joita pelataan pelinohjaajan opastamana kotoa käsin, pelkällä äänen ja verkon voimalla. Pääsin itse ystäväporukan kanssa pelaamaan yhtä audiopakopeliä ja olin myyty. En ole pitkään aikaan tempaantunut mukaan niin voimakkaasti ja vaikka visuaalista puolta ei ollut kuin omassa mielikuvituksessa, se oli enemmän kuin saatoin toivoa.  Mielikuvitus aikuisellakin on rajaton ja audiopakopeli vapauttaa perinteisen pakopelin raamit pois. Audiopakopelissä voit sytyttää asioita tuleen tai juosta paikasta toiseen! Audiopakopelien innoittamana halusin kokeilla omaa huonetta ja siitä se ajatus sitten lähti! Ensimmäiset testipelit ovat nyt takanapäin ja peli on tykätty!…

Jatka lukemistaKoronan aiheuttamat muutokset ja kevään 2020 kuulumisia

Yhteistyön merkitys part 1 ja valokuvaaja huoneiden takaa

Nuorelle yrittäjäksi haaveilevalle ja hieman introvertille ihmiselle yhteistyön merkitys on mielestäni liioittelematta elintärkeä. Mikkelissä olen asunut noin 6 vuotta ja onnenkantamoisten kautta olen päässyt olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, oikeiden ihmisten kanssa. Olen tavannut työn kautta huippuja ihmisiä, joista on myös tullut ystäviä. Opiskeluvuosieni aikana pääsin harjoittelemaan nykyisen ammattitaitoni kulmakiviä, joten tekemällä oppiminen sekä nuorille mahdollisuuksien avaaminen ovat itselle tärkeitä asioita.  Kuitenkin yritystoiminta ajatuksen alussa jo arvasin, tarvitsen tukijoukkoja ja yhteistyökumppaneita. Oma osaamiseni rajoittuu kuitenkin aina johonkin, kun kaikkivoipaisia tässä ei kukaan ole. Yksi yhteistyökumppani oli alusta alkaen Jemina Liukkonen ja hänen toiminimensä kautta valokuvaus. Jemina on napannut kuvia niin minusta kuin seikkailuelämyshuoneista ja vanginnut kuviin niiden olemusta hienosti. Ammattimaisen työn jäljen ja otteen lisäksi Jeminan paras puoli on yhteistyön sujuvuus. Hän osaa nopeasti muokkautua tilanteeseen kun tilanteeseen. Kuten tapahtumia tekevät tietävät, monet asiat muuttuvat lennosta ja muokkautuvat ja siihen on sopeuduttava koska tuotanto ja olosuhteet sen vaativat. Tässä Jeminan ihmisten kohtaustaidot ja sopeutuminen ovat omaa luokkaansa.  Lisätietoja Jeminan työstä voit käydä tsekkaa täältä: https://www.jeminaliukkonen.com

Jatka lukemistaYhteistyön merkitys part 1 ja valokuvaaja huoneiden takaa

Ensimmäinen Seikkailuelämyshuone lapsille ja lapsiperheille

Marraskuussa 2019 olin saanut valmiiksi lapsille ja lapsiperheille tarkoitetun seikkailuelämyshuoneen, Taikuri Agatiuksen seikkailuhuonepelin. Mikkelin kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa olimme sopineet YK lastenoikeuksien tapahtumapäivään seikkailuhuonepelin yhdeksi palikaksi.  Jännitys oli suuri. Huoneen kasaaminen aloitettiin jo edellisenä päivänä, kun rutiinia ei ollut vielä tämän huoneen kohdalla tullut. Nykyisin kasauksessa menee muutama tunti. Tavarat paikalleen, turvallisuuteen liittyvät toimet tehty ja eikun ensimmäistä perhettä ottamaan sisään. Luotettu avustajani Elina hoiti hienosti perheiden vastaanoton sekä ohjeisti ryhmät samalla, kun itse odotin huoneessa Kissa Viiksen roolissa. Päivä oli hyvin tunnerikas ja kaikki perheet lähtivät onnellisena yksi toisensa jälkeen huoneesta pois. Oli ihanaa kuulla lasten riemun kiljahduksia sekä vanhempien, aikuisille tyypillistä ahaa elämyksen myhäilyä. Huoneen jälkeen Elina keräsi palautetta perheiltä, joka oli järjestyksessään positiivista. Erityisesti mieleen jäi yksi perhe, jonka pojat olivat niin täpinöissään, että halusivat päästä pelaamaan huoneen heti uudelleen.  Minä teen tätä työtä siksi, että on hyvin antoisaa tarjota lapsille uusia elämyksiä niin, että se vahvistaa perheen keskinäisiä siteitä. Huoneessa perhe on tiimi, joka tukee toinen toistaan. Huoneen tarkoitus on tarjota lapselle onnistumisenkokemuksia hauskan pelin varjolla. 

Jatka lukemistaEnsimmäinen Seikkailuelämyshuone lapsille ja lapsiperheille